Kolme keskeistä helsinkiläistä patsasta halusi vuoden 2009 viimeisenä päivänä muistuttaa v. 2010 tehtävistä ydinvoimaan liittyvistä päätöksistä, sekä kannustaa kansalaisia toimimaan ydinvoimaa vastaan.
Dianapuiston Diana huomautti, että ydinvoimaloiden tuottama jäte säilyy ihmisille vaarallisena satojen tuhansien, todennäköisesti jopa miljoonien vuosien ajan. Hänen mielestään aika on kauhistuttavan pitkä, ottaen huomioon että hän itsekin kykenee muistamaan vain noin 3000 viimeksi kulunutta vuotta. Ydinjäte pitäisi varastoida turvallisesti noin 333 kertaa hänen elinikänsä ajan. Ydinjäte tikittää säilytyspaikassaan erittäin vaarallisena aikapommina 1000 000 vuotta.
J.L.Runeberg puolestaan oli muotoillut Maamme-laulunsa sanat uuteen uskoon tulevan vuoden kunniaksi. Sanat ovat erittäin kantaaottavat (ne saa esille klikkaamalla patsaan yksityiskohdasta otettua kuvaa) - suomen kielen kieliopin lievä venytys sallittaneen taiteellisen vaikutelman luomisessa!
Lopuksi Havis Amanda halusi myös sanoa sanasensa siitä, kuinka vahingollista ydinjäte todellakin on. Tulitikkuaskillinen ydinvoimalasta poistettua jätettä saastuttaisi koko Päijänteen järven vesimäärän juoma - ja käyttökelvottomaksi. Kyse on siis todellakin maailman myrkyllisimmistä aineista, joiden tuottaminen pitäisi lopettaa niin pian kuin mahdollista - mieluiten välittömästi - sillä ydinjätteille ei todellakaan ole vielä keksitty turvallista loppusijoitustapaa.
Valitettavasti toimintaryhmän kahden kameran akut hyytyivät turhan aikaisin, joten Havis Amandan kannanotosta ei saatu kuvaa. Alla kuitenkin Diana ja J.L.
Three statues in Helsinki wanted to express their opinion about nuclear power on New Year's Eve 2009 and remind people about the decisions about nuclear power which will be made in year 2010. Photos below.
lauantai 2. tammikuuta 2010
Patsaat ottivat kantaa ydinvoimaan uuden vuoden aattona
Tunnisteet:
Dianapuisto,
Havis Amanda,
patsas,
Runeberg,
ydinvoima
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti